Melanooman tietoisuuskuukausi – We Have Your Back
28. huhtikuu 2023
Melanooma on pahanlaatuinen ihosyöpä, joka saa alkunsa ihon pintakerroksen melanosyyttisoluista, jotka tuottavat ihoa tummentavaa melaniinipigmenttiä. i
Melanooma on harvinaisempi, mutta aggressiivisempi kuin muut ihosyövät, koska se kasvaa ja leviää nopeasti muihin kehon osiin, jos sitä ei havaita ja hoideta ajoissa.i,ii
Ihon tarkkaileminen on tärkeää melanooman havaitsemiseksi varhaisessa vaiheessa, jolloin se todennäköisimmin on hoidettavissa. iii,iv
Melanoomadiagnoosin viivästyminen lisää riskiä syövän etenemisestä, mahdollisesti jopa parantumattomaksi syöväksi. v
Kuka tahansa voi saada melanooman, mutta sitä on raportoitu yleisemmin vaaleaihoisilla, mikä osittain johtuu alentuneesta valosuojasta vähäisemmän melaniinin tuotannon vuoksi.ii,vi
Melanooman merkkien ja oireiden tunnistaminen on tärkeää varhaisen havaitsemisen, diagnoosin ja parempien hoitotulosten kannalta.vii
Ihosyöpä voi tulla mille tahansa kehon alueelle, myös sellaisiin paikkoihin, jonne on itse vaikea nähdä.viii
Vaikka auringonvalolle altistuva iho on suurimmassa riskissä, ihoon voi kehittyä epätavallisia muutoksia myös auringonvalolta suojattuihin kohtiin (jalkapohjat, sormien ja varpaiden välit, selkä ja suun sisäpinnat).iii,viii
|
|
Mahdolliset ihomuutokset kannattaa tarkastaa itse säännöllisesti ja pyytää tarvittaessa apua läheisiltä tai lääkäriltä, jotta kaikki ihon alueet saadaan tarkastettua.iii
We Have Your Back -kampanja
Tänä vuonna Pierre Fabre käynnistää uuden We Have Your Back -kampanjan.
Melanooman tietoisuuskuukauden avulla haluamme jakaa yhteisömme kanssa kattavan ja melko yllättävän tavan tarkkailla ihosyövän merkkejä, edistää tietoisuutta ihosyövästä ja etsiä merkkejä varhaisessa vaiheessa.
#WeHaveYourBack-kampanjamme kannustaa kaikkia
- olemaan tietoisia ihomuutoksista
- tarkkailemaan ihomuutoksia paikoissa, jonne on vaikea nähdä itse
- huomaamaan, että ihomuutokset saattavat olla auringolta suojatuilla alueilla
Jaa viestiä, että sinun ei tarvitse olla notkea kuin akrobaatti kyetäksesi tarkkailemaan omaa ihoasi. Ole joustava ja anna muiden tarkistaa puolestasi – #WeHaveYourBack.
Jos huomaat ihomuutoksia, keskustele lääkärisi kanssa kaikista sinua huolestuttavista merkeistä.
Ihosyöpä, se voi olla edessäsi… tai takanasi #WeHaveYourBack
Melanooman tietoisuuskuukauden jälkeen
Omistautumisemme ja tukemme ihosyöpäyhteisölle jatkuu myös melanooman tietoisuuskuukauden jälkeen. Ihonhoidon asiantuntijayrityksenä, jolla on huomattavaa asiantuntemusta onkologiasta, ihotaudeista ja ihokosmetiikasta, meillä on ainutlaatuinen asema torjua ihosyöpiä useista näkökulmista.
Kolmeen hoitopilariimme – ENNAKOINTI, HOITO ja TUKI – pohjautuva United Against Skin Cancers -ohjelmamme on laaja maailmanlaajuinen aloite, joka kokoaa yhteen ratkaisuja ihonhoitoon sitoutuneilta franchise-yhtiöiltämme, jotta yhdessä voitamme taistelun ihosyöpiä vastaan.
Liity joukkoomme ja osoita tukesi melanoomayhteisölle
Osallistu melanooman tietoisuuskuukauteen! Osoita tukesi melanoomayhteisölle toukokuussa tykkäämällä, jakamalla ja kommentoimalla sosiaalisia julkaisujamme.
Lähteet:
i Skin Cancer Foundation. (2022). Melanoma Overview: A Dangerous Skin Cancer. Available at: https://www.skincancer.org/skin-cancer-information/melanoma/. Last Accessed: January 2023.
ii American Cancer Society. (2019). What Is Melanoma Skin Cancer? Available at: https://www.cancer.org/cancer/melanoma-skin-cancer/about/what-is-melanoma.html Last Accessed: January 2023
iii American Cancer Society. (2019). Can Melanoma Skin Cancer Be Found Early? Available from: https://www.cancer.org/cancer/melanoma-skin-cancer/detection-diagnosis-staging/detection.html. Last Accessed: January 2023.
iv Cleveland Clinic. (2021). Melanoma. Available at: https://my.clevelandclinic.org/health/diseases/14391-melanoma. Last Accessed: January 2023.
v Gualdi, G., Porreca, A., Amoruso, G.F., Atzori, L., Calzavara-Pinton, P., De Tursi, M., Buduo, A.D., Marino, P.D., Fabroncini, G., Fantini, F., Fargnoli, M.C., Giannotta, G., Lacarruba, F., Lotesoriere, A., Merli, M., Micali, G., Paradisi, A., Puviani, M., Quaglino, P., Rongioletti, F., Rubatto, M., Sbano, P., Scalvenzi, M., Soglia, S., Sollima, L., Villani, A., Nicola, M.D., Amerio, P. (2021) The Effect of the COVID-19 Lockdown on Melanoma Diagnosis in Italy. Clin Dermatol ; 39(5): 911-919. Available at: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8156913/.
Vi Matthews N.H et al. Epidemiology of melanoma. In : Cutaneous melanoma : etiology and therapy. Ward W.H and Farma J.M. Editors 2017
Vii Seattle Cancer Care Alliance. Skin cancer early detection. Available at: https://www.seattlecca.org/diseases/melanoma/early-detection-melanoma. Last accessed: February 2023.
Viiii Mayo Clinic. (2022). Skin Cancer. Available at: Skin cancer – Symptoms and causes – Mayo Clinic. Last accessed: February 2023